Blogi

Ajatuksia Suomesta

"Mä oon joku, joka asunut täällä Suomessa 3 vuotta ja voin vähän kertoa miten on mennyt. Valitettavasti en asu Mikkelissä mutta käyn koulua täällä Mikkelissä. 

Silloin kun mä tulin Suomeen marraskuussa 2015 minua jännitti paljon, että miten pitäisi päästä eteenpäin ja miten pitäis tutustua ihmisiin kun oli niin vaikea tää suomen kieli. Sitten kun mä kävin suomen kieli kurssilla rupesin oppimaan kielen. Oli niin kivaa, meillä oli tosi kivat opettajat jotka yritti opettaa meitä niin silloin en osannut mitään suomea, ja aina ku suomalaiset puhuivat mulle olen vastannut niille vain kyllä tai ei vaikka en ymmärtänyt mitä he kertoivat. Nyt mua naurattaa kun silloin jos joku kysynyt multa esim. mitä kuuluu? ja minä vastasin kyllä tai ei. Muistan silloin ku asuin vain 5 kk Suomessa en osannut puhua mitään mut kun opettaja sanoi meille että alkaa työharjoittelu minä menin kahvilaan ja oli pakko puhua että anna mulle tehtävää. 

Suomalaiset ihmiset on hyviä tyyppejä, mutta ne ei luota heti kuin me.  Suomalaiset ovat mun mielestä varautuneita ja me ollaan niin ku avoimia, tarkoitan että me halutaan tutustua ihmisiin ja tälleen.

Itse tykkään Suomesta. Täällä on hyvä presidentti ja hyvät säännöt. Täällä voi luottaa poliisiin. Suomessa on hyvä keli. Talvi on aika kylmä, mutta mä pidän kylmästä. Suomessa ei ole paljon asukkaita, noin 6 miljoonaa mutta missä minä asuin ennen kun tulin Suomeen niin siellä asuu noin 90 miljoonaa asukasta. Aina kun yritin saada suomalaisesta kaveria mut en onnistunut. On se tosi vaikeaa, ehkä se johtuu meidän kielitaidosta. Suomalaiset ovat täsmällisiä, iloisia, ystävällisiä ja jos pyydät heiltä apua kyllä he auttaa.

Suomessa on hyvä palkka ja lyhyt työajat vain 8 tuntia kun itse olen ollut työssä joskus 14 tuntia. Aika rankkaa. Täällä me voidaan opiskella rauhassa ja ilmaiseksi, mutta jos Iranissa halusin opiskella pitäisi maksaa itse. Sen takia olen keskeyttänyt koulun. On jännittää että suomessa on 3 kieltä: suomi, ruotsi ja saame. Suomessa puhutaan myös ruotsia, mutta Ruotsissa ei puhuta suomea. Se on niin mielenkiintoinen. Täällä Suomessa voi kehittää hyvin. Nyt kun olen kirjoittamassa tämän tarinaa on niin vaikea koska minun kielitaito ei ole riittävästi sillä suomen kieli on maailman vaikein kieli."


Vain ihmisiä

Viime perjantaina Mimosassa järjestettiin Vain ihmisiä -kohtaamiskahvila. Kahvila on Amnestyn, Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Punaisen Ristin yhteinen kampanja, joka järjestettään yhteistyössä Story Sharing Universum -teatteriryhmän tarinankertojien kanssa. Kohtaamiskahvila järjestettiin ensimmäistä kertaa myös Mikkelissä.

Kun suuri ryhmä Story Sharin Univerumin jäseniä saapui Mimosaan valojen, mikkien ja muusikon kanssa, meinasi pieni paniikki iskeä. Mieleen hiipi, että näinköhän saamme ihmisiä perjantai-iltana paikalle. Pelko oli turhaa, sillä hieman ennen tapahtuman alkua paikalle alkoi saapua tasaiseen tahtiin ihmisiä, loppujen lopuksi yhteensä 35. 

Heti aluksi meidät jaettiin pieniin pöytäryhmiin niin, että jokaisessa pöydässä istui toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Minun kanssani samassa pöydässä istui muun muassa nuori suomalainen opiskelijatyttö, turvapaikkaa hakeva aviopari ja mies, joka oli puolet elämästään asunut Pariisissa ja puolet Suomessa. Pöytäryhmissä keskusteltiin mm. haaveista, peloista ja mieleenpainuvista lapsuudenmuistoista.

Kun keskustelun aika loppui, jäi ilmaan puheensorinaa. Selvästi keskusteltavaa olisi riittänyt vielä paljon enemmän, mutta nyt oli aika kuunnella tarinoita yhdessä muiden kanssa. Ensimmäisenä mikrofonin eteen asteli yksi Story Sharing Universumin tarinankertojista, nuori Irakista kotoisin oleva nainen. Hän kertoi omasta matkastaan Suomeen kyyneleet silmissä. Kuinka vene, jolla he olivat ylittäneet merta, oli meinannut upota; kuinka ihmiset olivat huutaneet apua ja kuinka hän menetti hetkeksi yhteyden omaan siskoonsa.  Onneksi hänen tarinallaan olionnellinen loppu. Hänen jälkeen puheenvuoron piti suomalainen nainen. Tarina ei ollut yhtä koskettava, mutta hyvin lämmin. Hän kertoi hauskan muiston lapsenlapsistaan.

Kun ilta läheni loppuaan annettiin myös muille mahdollisuus tulla jakamaan oma tarinansa yleisölle. Pienen epäröinnin jälkeen tarinansa uskaltautui kertomaan Mikkelissä asuva, Syyriasta kotoisin oleva nuori nainen. Hän kertoi myös matkastaan Suomeen ja siitä, kuinka sota riisti häneltä mahdollisuuden opiskella, ja että nyt hänen haaveensa on tulla toimittajaksi. Hänen jälkeensä saimme nauraa vedet silmissä Iranista Suomeen tulleiden naisten hauskoille lapsuusmuistoille. Viimeinen puhuja oli Suomessa jo vuosia asunut nainen, joka naistenpäivän kunniaksi halusi muistuttaa, miten huono tyttöjen ja naisten asema monessa maassa on, ja miten esimerkiksi Afganistanissa tyttöjen lapsuus loppuu aivan liian lyhyeen. 

Vaikka puheenvuorot ja tarinat olivat välillä surullisia, loppui ilta onneksi hyvään mieleen. Kuulimme kauniin turkkilaisen laulun, jonka yksi osallistuneista halusi rohkeasti tulla laulamaan muille. "Oli kiva tutustua" kuului myös monesta pöydästä tilaisuuden loputtua ja monet jäivät vielä keskustelemaan yhdessä virallisen ohjelman loputtua. 

Uskon että kaikille jäi illan päätteeksi olo, että me olemme vain ihmisiä. Haluaisinkin rohkaista kaikkia tutustumaan tuntemattomaan ja keskustelemaan ihmisten kanssa, joita kohtaan saattaa olla ennakkoluuloja. Sillä jokainen meistä voi oppia ymmärtämään toisia ja nähdä, että me emme ole niin erilaisia. 

Tuisku Jähi

Työnhaun haasteet

Helmikuussa Mimosassa on ollut teemana työelämä ja työnhaku. Toki työtä haetaan ympäri vuoden ja siinä myös autetaan pitkin vuotta. Kesätyön haku on kuitenkin ollut käynnissä erityisesti juuri nyt.  Hakemuksia täytetään Kuntarekryyn ja yrityksiin. Täytämme lomakkeita, teemme CV:itä ja hakemuksia yhdessä. Monet kertovat harjoitteluistaan, jotka tuntuvat olevan juuri nyt käynnissä. Paljon sitä pitääkin harjoitella. Minä olen itsekin harjoittelija, peräisin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Minä olen itsekin työnhakija, parin kuukauden päästä valmis yhteisöpedagogi. Tämä tarkoittaa, että olen sekä auttanut Mimosassa työnhakulomakkeiden täyttämisessä että täyttänyt niitä itselleni helmikuun aikana.

Harvoihin asioihin alkaa kyllästyä yhtä nopeasti kuin työnhakuun. Paitsi että työnhakulomakkeiden täyttö on aikaa vievää ja turhauttavaa touhua, neuvot työhakemuksen ja CV:n tekemiseen vaihtelevat säännöllisen epäsäännöllisesti, jotta asiat pysyisivät mielenkiintoisina. Neuvoja on enemmän kuin yksi ihminen jaksaa lukea ja ne saavat yleensä työnhaun kuulostamaan jonkinlaiselta tasapainottelupeliltä, jonka epäonnistuttua edessä on työttömyys.

Työttömyys voi tosin olla edessä silloinkin, kun peliä pelataan kaikkien sääntöjen mukaan. Töitä ei kuulemma ole, sitä tekemällä ei elä, aina on joku, jolla on enemmän työkokemusta ja joka tunnetaan ennestään työpaikalla, työmaailma on epävarma ja minun sukupolveni ei koskaan tule muutenkaan jäämään eläkkeelle. Niinhän sitä sanotaan. Minä en voi olla ainoa, joka on huomannut, miten negatiivisia asenteet työnhakua kohtaan ovat. Jopa tämä kirjoitus on aika negatiivinen, positiivista tapaa kirjoittaa tästä aiheesta kun en ole vielä keksinyt.

Millaisena tämä työnhaun maailma näyttäytyy maahanmuuttajille? Ehkä he eivät ole kuulleet miljoonatta kertaa laulua ”mut kun työnvälityksestä työtä ei saa”, mutta en menisi sanomaan, etteikö pessimismi olisi tarttuvaa laatua. Tai oikeutettua.

Käytännön vaihe työnhaussa muuttuu vaikeammaksi, kun pitää ensin ymmärtää suomea niin paljon, että osaa klikkailla itsensä oikean lomakkeen kohdalle, ja sitten vielä osata kirjoittamalla ilmaista omat mahdollisuutensa työntekijänä. Omaa äidinkieltä ei löydy listasta, se pitää tarkentaa hakemustekstissä. On vaikea keksiä niitä adjektiiveja, jotka oikeasti sopivat ja kuvaavat ja joista työnantaja on kiinnostunut. Minä yritän olla kannustava ja avulias. Mutta en minä muille omia työnhakufraasejani sentään voi syöttää eikä se olisi ihan sopivaakaan. Kuka muuten tietää, mistä työnantaja on kiinnostunut? Tiedänkö minä? Tietävätkö 15-vuotiaat maahanmuuttajat? Joskus tuntuu myös siltä, että jatkuva kirjoitusvirheiden korjailu alentaa itse kunkin mielialaa. Tämä vaihe on jo itsessään turhauttava. Ja se saattaa vielä kaiken päälle tuntuakin turhalta.

Voiko ihmisellä tosiaan olla ”vääränlainen” nimi? Vaikuttaako se, kuinka hyvin osaa kirjoittaa kaksoiskonsonantit ja -vokaalit, ihmisen työllistymiseen? Sitä en tiedä, työnantaja en ainakaan vielä ole, mutta tiedän, että ihmiselle voidaan antaa täytettäväksi lomake, joka on vääränlainen. Ilmeisesti kaikkiin työpaikkoihin on vaatimuksena kyky ja mahdollisuus käyttää tietokonetta sen 40 minuuttia, joka hakemuksen tekemiseen voi mennä, samoin kuin niin hyvä luku- ja kirjoitustaito, että saa sen kokoon. Sinänsä jännä, koska minä olen tehnyt työtä, jossa sillä ei ollut mitään merkitystä, puhuinko suomea välttävästi vai olinko harrastajakirjoittaja, jolla on julkaisematon suomeksi kirjoitettu romaani piilossa jossain. Negatiiviset ajatukset voivat estää ihmistä haluamasta käydä koko hankalaa prosessia läpi. En kuitenkaan saa. Ei ole kokemusta. Ei ole tutkintoa, joka Suomessa kelpaisi. En muista, kuinka monella A:lla ”haastattelu” kirjoitetaan. 

Tuntuuko maahanmuuttajista se välttämätön työnhaku yhtä turhalta kuin minusta joskus? Toivon että ei. Jokin yhdistelmä tätä yleistä negatiivisuutta ja tietoisuutta maailman tilasta on saanut yhden jos toisenkin tuntemaan olonsa tuskastuneeksi. Vain yhdeksi, luultavasti väärällä tavalla täytetyistä työhakemuksista. Työnhakemisen maailman pitäisi muuttua; siitä olen samaa mieltä. Olisi ihan hauskaa, jos se juttu, missä ihmiset kävelevät vain työpaikalle ja pyytävät työtä, olisi vielä olemassa. Mutta vaikkei se olekaan, niin lomakkeiden täyttötapaa voitaisiin muuttaa. Työnhaun muotoja voitaisiin lisätä. Työnhaun käytäntöä voitaisiin opettaa enemmän toisilla asteilla, peruskoulun loppuluokilla ja muissa vastaavissa.

Mimosa Laine, yhteisöpedagogiopiskelija

Harjoittelujaksoni Mimosassa

Saan kunnian olla ensimmäinen, joka kirjoittaa blogin Mimosan uusille nettisivuille. Johtuneeko tämä kunnia siitä, että heitin ajatuksen blogista. Sitä saa, mitä tilaa… Mutta itse ainakin ajattelen, että blogi voisi olla hyvä tapa jakaa mielenkiintoisia asioita ja tuoda esille Mimosan arkea. Toivottavasti siis saamme lukea monia mielenkiintoisia blogipäivityksiä!

Itse jaan teille nyt kokemuksiani harjoittelustani Mimosassa. Aloitin harjoitteluni Mimosassa syyskuun 2018 puolessa välissä ja nautin joka ikisestä harjoittelupäivästäni. Täytyy myöntää, että arvelutti hieman tulla harjoitteluun Mimosaan, koska en ole koskaan aiemmin työskennellyt vastaavanlaisessa paikassa ja vastaavanlaisissa tehtävissä. Ensimmäinen viikko meni totutellessa aivan täysin erilaiseen työskentelytyyliin kuin mihin olen aiemmin tottunut. Mutta yllätyksekseni ”kotiuduin” Mimosaan hyvin ja vieläpä todella äkkiä. Niin hyvin, että nyt kun tätä pois lähdettyäni kirjoitan, niin tuntuu ihan haikealta.

Sekä työntekijät että asiakkaat ottivat minut todella hyvin vastaan Mimosassa ja pääsin tekemään aivan kaikkea mahdollista. Totesin joulukortteja askarrellessani, että en koskaan ole askarrellut niin paljon kuin kuluneena syksynä Mimosassa. Mutta kivaa oli, monet naurut naurettiin ja kuulumiset vaihdettiin askartelujen lomassa.? Ainut kerta, milloin hymy meinasi hyytyä, oli kun Sigita ei päässyt pitämään Neulotaan -ryhmää ja minun piti opettaa villasukkien tekoa. Silloin tuli kyllä Sigitaa ikävä. Mutta siitäkin selvittiin ilman pahempia traumoja.?

On ollut todella ilo nähdä, miten hyvin ihmiset ovat löytäneet Mimosan. On ollut mukava tutustua teihin kaikkiin, jotka Mimosassa olette käyneet. Harjoitteluni aikana sain paljon uusia tuttavia, ja oli todella ilo seurata, miten useammin Mimosassa käyvät etenivät opinnoissaan ja elämässään. Opitaan Suomea! -ryhmän vetäminen oli myös todella antoisaa minulle. Toivottavasti myös opiskelijoille syksy antoi uusia eväitä suomen kielen opiskeluun. On ollut myös kiva käydä kanssanne kuntosalilla, askarrella, pelata ja auttaa asioiden hoitamisessa. Niin ja ennen kaikkea keskustella kanssanne enemmän tai vähemmän tärkeistä asioista.?

Ja Mimosan henkilökunta, Tuisku, Sigita ja Iris, olette aivan mahtavia! On ollut todella ilo tehdä töitä kanssanne.? Eikä yhteistyömme tähän lopu, sillä jatkanhan hallituksessa ja vapaaehtoisena Mimosassa.

Kiitos siis teille kaikille kuluneesta syksystä! Nähdään taas!

Tarja