Blogi

Huomioita hallitusohjelmasta monikulttuuristen silmälasien läpi luettuna



101-vuotias Suomi on saanut uuden, pääministeri Antti Rinteen johtaman hallituksen. Punavihreän kansanrintaman laatiman hallitusohjelman sävy viittaa siihen, että moni asiaa maassamme muuttuu. Samaan aikaan niin pääministeri itse kuin monet muut tuoreet ministerit ovat toistuvasti korostaneet, että muutokset ottavat aikansa.

Uutta hallitusohjelmaa on jo puitu mediassa ahkeraan, mutta miltä se näyttää monikulttuurityön ammattilaisten näkökulmasta? Miten maahanmuuttajataustaisten ihmisten aseman ja arjen voi odottaa muuttuvan? Entä millaisia odotuksia ja toisaalta tukea maahanmuuttajien kanssa työskenteleville kolmannen sektorin toimijoille asetetaan?



Jo Osallistuva ja osaava Suomi -nimisen hallitusohjelman johdannossa nostetaan esille eri taustoista tulevat ihmiset, käytännössä maahanmuuttajat. Johdannon mukaan

”ilmastonmuutos, globalisaatio, kaupungistuminen, väestön ikääntyminen ja teknologinen kehitys muuttavat Suomea ja maailmaa ehkä nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. -- Epävarmuus työssä ja yrittämisessä, huoli maapallon kohtalosta ja lastemme elinolosuhteista sekä yhä jyrkempi vastakkainasettelu erilaisista taustoista tulevien ihmisten välillä kärjistävät yhteiskunnallista ilmapiiriä. -- Emme elä tai ajattele samoin, eikä niin tarvitsekaan tehdä. Mutta maailman muutoksen keskellä ratkaisujen löytäminen edellyttää, että tulemme toisiamme vastaan.”

Saman teeman ympärillä jatketaan luvussa 1.1., joka pitää sisällään hallituksen kansalaisille tekemiä lupauksia koskien politiikan uudistamista. Viidennen, syrjimättömyyttä koskevan lupauksen mukaan

”ihmisoikeudet ja ihmisarvo kuuluvat meistä jokaiselle. Lupaamme rakentaa Suomea, joka on suvaitsevainen sekä kunnioittaa ja edistää jokaisen ihmisoikeuksia. Meidän Suomessamme on nollatoleranssi kiusaamiselle ja rasismille. Haluamme rakentaa tasa-arvoista Suomea, joka on esteetön ja tukee kaikkia.”

Lupauksesta löytyvä nollatoleranssi-sana lupaa paljon, mutta konkretian tasolla antaa usein harmillisen vähän. Kouluissa ja työpaikoilla lausutaan juhlavia julistuksia kiusaamisen nollatoleranssin puolesta, samoin erilaisissa juhlapuheissa, medialle annetuissa haastatteluissa ja lukuisissa erilaisissa strategioissa ja visioissa. Ikävä kyllä se kaikki tuntuu toistuvasti jäävän pelkän sanahelinän asteelle.

Jotta kiusaamiselle asetetun nollatoleranssitavoitteen hyvä tarkoitus muuttuu hyviksi käytännön teoiksi, tulee hallituksen pitää kynsin hampain kiinni lupauksestaan. Se tapahtuu omalla esimerkillä ja tekemällä kiusaamisen nollatoleranssia ruohonjuuritasolla edistävää politiikkaa, toisin sanoen esimerkiksi huolehtimalla siitä, että kouluissa riittää opettajia ja avustavaa henkilökuntaa.



Luvussa kaksi käsitellään kestävän talouden Suomea, käytännössä muun muassa työllisyyspolitiikkaa. Luvusta löytyy maininta esimerkiksi siitä, että

”hallitus on vahvasti sitoutunut 75 prosentin työllisyystavoitteeseen normaalin kansainvälisen ja siitä heijastuvan kotimaisen talouskehityksen oloissa. -- Työllisyystavoitteen saavuttaminen edellyttää(, että) -- muun muassa jo maahan muuttaneiden työmarkkinavalmiuksia parannetaan ja erityisesti osaavan työvoiman työperusteista maahanmuuttoa lisätään.”

Luvussa arvioidaan myös, että

”suurin potentiaali työllisyyden kasvussa on niissä ryhmissä, joissa työllisyys on nyt matalaa joko työttömyyden tai työmarkkinoiden ulkopuolelle jäämisen takia. Näitä ryhmiä ovat esimerkiksi ikääntyneet -- ja osa maahanmuuttajataustaisista. -- Työllisten määrää voidaan kasvattaa nostamalla jo maahan muuttaneiden työllisyysastetta, koulutusmahdollisuuksia parantamalla sekä vahvistamalla erityisesti osaavan työvoiman työperusteista maahanmuuttoa. Työperusteisen maahanmuuton vahvistaminen edellyttää toimivia ja tasaveroisia pelisääntöjä työmarkkinoilla sekä niiden tehokasta ja kattavaa valvontaa.”

Molemmat edellä lainatut kohdat osoittavat harvinaisen selvästi, että uusi hallitus tunnistaa ja tunnustaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten kyvykkyyden ja suoranaisen tarpeen suomalaisessa työelämässä. Kiitosta ansaitsee erityisesti se, että hallitusohjelma mainitsee maahanmuuttajataustaiset työllisyysastetta potentiaalisesti nostavana ryhmänä. Potentiaalin lunastamiseen vaaditaan kuitenkin konkreettisia, aidosti vaikuttavia toimenpiteitä. Niiden toteuttamiseksi taas tarvitaan selkeät pelisäännöt ja niistä kiinni pitämistä, käytännössä muun muassa sitä, ettei työperusteisen maahanmuuton lisäämisen anneta missään vaiheessa kehittyä synonyymiksi palkkojen ja työehtojen polkemiselle.



Maahanmuutto ja työllisyys nousevat esille myös luvussa 3.3., jossa käsitellään suomalaista oikeusvaltiota monesta eri kulmasta. Luvussa mainitaan, että

”hallitus kehittää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä sen edistämiseksi, että työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat nykyistä joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella.”

Suomeksi tämä tarkoittaa, että turvapaikkapäätöksensä käsittelyn aikana työllistyneen, mutta lopulta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen ihmisen oma aktiivisuus huomioidaan entistä paremmin. Muutoksen takana seisottaneen leveänä rintamana, siinä määrin mittavalta huoli turvapaikanhakijoiden työllistymisestä vaikuttaa. Niin pitkään kuin Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, tuntuu oleskeluluvan myöntäminen turvapaikkaprosessin aikana itsenäisesti työllistyneelle pelkästään loogiselta.



Luvusta 3.3. löytyy myös asiaa koskien muun muassa turvallisuusviranomaisten toimintaa sekä Suomen turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaa. Hallitusohjelman mukaan

”kiintiöpakolaisjärjestelmä on mahdollistanut kansainvälisen suojelun tarpeen perusteella myönnettävien oleskelulupien kohdentamisen erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville”. Lisäksi ”(kiintiöpakolais)järjestelmä on vaikuttava sekä turvallinen tapa toteuttaa humanitääristä maahanmuuttoa”.

Heti kiintiöpakolaisjärjestelmän toimivuuden toteamisen jälkeen hallitus ilmoittaa satsaavansa siihen tulevaisuudessa entistä enemmän. Hallitusohjelmassa kerrotaan, että

”kiintiöpakolaisten määrä nostetaan vuonna 2020 vähintään 850 tasolle. Tämän jälkeen arvioidaan vuosittain kiintiöpakolaisten määrä välille 850-1050 ottaen huomioon turvapaikanhakijoiden määrä”.

Se, merkitseekö kiintiöpakolaisten vuosittaisen määrän nostaminen 850 suurta vai pientä muutosta, riippuu luonnollisesti näkökulmasta. Äkkiseltään ajatellen muutos ei vaikuta suurelta, ottaahan Suomi nykyiselläänkin vuosittain 750 kiintiöpakolaista. Toisaalta määrän pientäkin nostamista voi pitää merkittävänä linjanvetona ja osoituksena hallituksen tahtotilasta. Ensinnäkin se osoittaa, että Suomi on sitoutunut kantamaan globaalia vastuutaan nimenomaan kaikkein kipeimmin apua tarvitsevien pakolaisista huolehtimisessa. Lisäksi kiintiöpakolaisten määrän nostaminen on selvä merkki siitä, että Suomi on edelleen, yhdessä noin 35 muun maan kanssa, sitoutunut YK:n pakolaisasiain valtuutetun UNHCR:n kanssa tehtävään yhteistyöhön. Itse asiassa hallitusohjelmassa luvataan, että

”yhteistyötä̈ YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kanssa jatketaan, jotta voimme tarjota turvaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville”.



Luvun 3.3. viimeiset lauseet on omistettu perheenyhdistämisestä koskeville käytännöille. Nykymuodossaan varsin vahvaakin kritiikkiä osakseen saaneeseen järjestelmän toimivuus luvataan arvioida uudestaan. Hallitusohjelmassa puhutaan nimenomaan asiaa koskevien selvitysten tekemisestä, ei käytännön toimista, lukuun ottamatta alaikäisiä turvapaikan saaneita. Heidän osaltaan hallitus lupaa, että

”toimeentuloedellytyksen soveltaminen kansainvälisen suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneisiin alaikäisiin perheenkokoajiin lopetetaan.”



Edellinen kirjaus on merkityksellinen monestakin syystä. Ennen muuta kyse on jo aiemmin tässä blogtekstissä mainituista kaikille lapsille yksiselitteisesti kuuluvien oikeuksien turvaamisesta. Kysymystä voi tarkastella myös suomalaisittain viime aikoina paljon puhuttaneiden syrjäytymisen ja yksinäisyyden näkökulmista. Lienee sanomattakin selvää, että perheen läsnäolo näyttelee keskeistä roolia sekä syrjäytymisen että yksinäisyyden ennaltaehkäisyssä – niin ulkomaalaistaustaisille kuin kantasuomalaisille.



Lukuun 3.7. eli osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomea käsittelevän kappaleeseen on kirjattu liuta etenkin maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria koskevia tavoitteita. Niissä mainitaan muun muassa, että Suomessa

”kiinnitetään erityishuomio tunnistettuun eriarvoistumiskehitykseen maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kohdalla. Laaditaan erillisohjelma, jolla varmistetaan maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten oppimisen edellytykset ja turvataan koulutussiirtymät. Vahvistetaan suomi tai ruotsi toisena kielenä (s2)-opetusta varhaiskasvatuksessa velvoittavaksi ja panostetaan maahan-muuttajataustaisten oppilaiden tukemiseen koulutuksen nivelvaiheissa.”

Edellisen lainauksen osalta hallitukselle voi antaa kiitosta siitä, että se ei tyydy vain maahanmuuttajalapsia koskevan eriarvoistumiskehityksen toteamiseen. Sen sijaan heidän asemansa parantamiseksi luvataan ryhtyä useampiin erilaisiin käytännön tekoihin, laatia peräti kokonainen erillisohjelma maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten koulupolkujen tukemiseen.



Saman luvun kolmannen lupauksen mukaan ”koulutus rakentaa yhteiskunnallista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta”. Lupauksen sisällön tarkemman määrittelyn mukaan hallituksessa

”selvitetään miten paperittomien ja turvapaikkaa hakevien lasten oikeus varhaiskasvatukseen toteutuu. -- Turvataan jokaisen nuoren, kesken koulutuksen maahan tulleiden ja paperittomien oikeus suorittaa perusopetus loppuun. -- selvitetään kotoutumiskoulutuksen vahvistamista niin, että se kattaa kaikki väestöryhmät eri koulutusasteilla yhdenvertaisesti ja mahdollistaa kotoutumiskoulutuksen ja siihen sisältyvän kielikoulutuksen myös niille maahanmuuttajille, jotka ovat työmarkkinoiden ulkopuolella.”

Tästä kohdasta vallinnee vähintään kohtuullinen yksimielisyys koko nykyisen eduskunnan keskuudessa. Kun on kyse lapsista, oppositiostakaan tuskin soraääniä kuuluu. Suomi on yksiselitteisesti sitoutunut suojelemaan lapsia ja huolehtimaan heistä, käytännössä muun muassa allekirjoittamalla YK:n lastenoikeuksien sopimuksen. Sen 28. pykälän mukaan ”lapsella on oikeus käydä ilmaiseksi peruskoulua”. 29. pykälän mukaan taas ”koulutuksen tulee pyrkiä kehittämään lapsen kasvua täyteen mittaansa.” Tässä valossa on syytä olettaa kaikkien tervehtivän ilolla hallitusohjelmaan kirjattua erillismaininta paperittomien ja turvapaikkaa hakevien lasten oikeuksista koskien varhaiskasvatusta ja peruskoulua.

Tässä yhteydessä lienee paikallaan kehaista hallitusta myös muutamista sen käyttämistä sanamuodoista. Toisin kuin joskus kuulee väitettävän, Suomesta ei löydy yhtään laitonta ihmistä. Ihminen voi olla maassa ilman asianmukaisia papereita, mutta ihmiselämä itsessään ei voi koskaan olla vastoin lakia.



Tarkastellaan lopuksi vielä luvun 3.7. luvun neljättä lupausta. Sen mukaan ”Suomi on kansainvälisesti houkutteleva paikka opiskella, tutkia ja investoida”. Hallituksen mukaan siihen pyritään siten, että

”helpotetaan ulkomaalaisten tutkijoiden, Suomessa opiskelevien ja korkeakoulututkinnon suorittaneiden sekä heidän perheidensä maahan jäämistä uudistamalla lupakäytäntöjä, sujuvoittamalla oleskelulupaprosesseja sekä vahvistamalla korkeakoulujen ja työelämän vuorovaikutusta. Opiskelijoille myönnetään oleskelulupa koko tutkinnon suorittamisen ajaksi ja valmistumisen jälkeen sitä pidennetään kahteen vuoteen. -- Jatketaan arviointia EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukuvuosimaksujen vaikutuksista kansainvälisyyteen ja korkeakoulujen rahoituspohjaan.”

Jos nämä kirjaukset toteutuvat, koskettavat ne takuulla myös monikulttuurityötä tekeviä kolmannen sektorin toimijoita, mukaan lukien Monikulttuurikeskus Mimosa. Onkin syytä huomata, että monikulttuurityötä tekevissä järjestöissä toimitaan jo nyt runsaasti opiskelun tai työn perässä Suomeen saapuneiden ulkomaalaistaustaisten ihmisten kanssa. Monikulttuurityössä ei siis keskitytä yksinomaan esimerkiksi turvapaikanhakijoihin, kiintiöpakolaisiin tai hiljattain oleskelulupapäätöksensä saaneisiin. Sen sijaan, aivan kuten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista puhuttaessa yleensä, kyse on hyvin moninaisesta ihmisjoukosta ja heidän hyvin moninaisista tarpeistaan. Siitä näkökulmasta ja ainakin ensimmäisen lukukerran perusteella Rinteen hallituksen ohjelma vaikuttaisi kaikeksi onneksi varsin asialliselta tai vähintään toiveita herättävältä ohjenuoralta seuraaviksi neljäksi vuodeksi.



Suvi Peltola (Xamk - yhteisöpedagogiopiskelija)





Ajatuksia Suomesta

"Mä oon joku, joka asunut täällä Suomessa 3 vuotta ja voin vähän kertoa miten on mennyt. Valitettavasti en asu Mikkelissä mutta käyn koulua täällä Mikkelissä. 

Silloin kun mä tulin Suomeen marraskuussa 2015 minua jännitti paljon, että miten pitäisi päästä eteenpäin ja miten pitäis tutustua ihmisiin kun oli niin vaikea tää suomen kieli. Sitten kun mä kävin suomen kieli kurssilla rupesin oppimaan kielen. Oli niin kivaa, meillä oli tosi kivat opettajat jotka yritti opettaa meitä niin silloin en osannut mitään suomea, ja aina ku suomalaiset puhuivat mulle olen vastannut niille vain kyllä tai ei vaikka en ymmärtänyt mitä he kertoivat. Nyt mua naurattaa kun silloin jos joku kysynyt multa esim. mitä kuuluu? ja minä vastasin kyllä tai ei. Muistan silloin ku asuin vain 5 kk Suomessa en osannut puhua mitään mut kun opettaja sanoi meille että alkaa työharjoittelu minä menin kahvilaan ja oli pakko puhua että anna mulle tehtävää. 

Suomalaiset ihmiset on hyviä tyyppejä, mutta ne ei luota heti kuin me.  Suomalaiset ovat mun mielestä varautuneita ja me ollaan niin ku avoimia, tarkoitan että me halutaan tutustua ihmisiin ja tälleen.

Itse tykkään Suomesta. Täällä on hyvä presidentti ja hyvät säännöt. Täällä voi luottaa poliisiin. Suomessa on hyvä keli. Talvi on aika kylmä, mutta mä pidän kylmästä. Suomessa ei ole paljon asukkaita, noin 6 miljoonaa mutta missä minä asuin ennen kun tulin Suomeen niin siellä asuu noin 90 miljoonaa asukasta. Aina kun yritin saada suomalaisesta kaveria mut en onnistunut. On se tosi vaikeaa, ehkä se johtuu meidän kielitaidosta. Suomalaiset ovat täsmällisiä, iloisia, ystävällisiä ja jos pyydät heiltä apua kyllä he auttaa.

Suomessa on hyvä palkka ja lyhyt työajat vain 8 tuntia kun itse olen ollut työssä joskus 14 tuntia. Aika rankkaa. Täällä me voidaan opiskella rauhassa ja ilmaiseksi, mutta jos Iranissa halusin opiskella pitäisi maksaa itse. Sen takia olen keskeyttänyt koulun. On jännittää että suomessa on 3 kieltä: suomi, ruotsi ja saame. Suomessa puhutaan myös ruotsia, mutta Ruotsissa ei puhuta suomea. Se on niin mielenkiintoinen. Täällä Suomessa voi kehittää hyvin. Nyt kun olen kirjoittamassa tämän tarinaa on niin vaikea koska minun kielitaito ei ole riittävästi sillä suomen kieli on maailman vaikein kieli."


Vain ihmisiä

Viime perjantaina Mimosassa järjestettiin Vain ihmisiä -kohtaamiskahvila. Kahvila on Amnestyn, Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Punaisen Ristin yhteinen kampanja, joka järjestettään yhteistyössä Story Sharing Universum -teatteriryhmän tarinankertojien kanssa. Kohtaamiskahvila järjestettiin ensimmäistä kertaa myös Mikkelissä.

Kun suuri ryhmä Story Sharin Univerumin jäseniä saapui Mimosaan valojen, mikkien ja muusikon kanssa, meinasi pieni paniikki iskeä. Mieleen hiipi, että näinköhän saamme ihmisiä perjantai-iltana paikalle. Pelko oli turhaa, sillä hieman ennen tapahtuman alkua paikalle alkoi saapua tasaiseen tahtiin ihmisiä, loppujen lopuksi yhteensä 35. 

Heti aluksi meidät jaettiin pieniin pöytäryhmiin niin, että jokaisessa pöydässä istui toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Minun kanssani samassa pöydässä istui muun muassa nuori suomalainen opiskelijatyttö, turvapaikkaa hakeva aviopari ja mies, joka oli puolet elämästään asunut Pariisissa ja puolet Suomessa. Pöytäryhmissä keskusteltiin mm. haaveista, peloista ja mieleenpainuvista lapsuudenmuistoista.

Kun keskustelun aika loppui, jäi ilmaan puheensorinaa. Selvästi keskusteltavaa olisi riittänyt vielä paljon enemmän, mutta nyt oli aika kuunnella tarinoita yhdessä muiden kanssa. Ensimmäisenä mikrofonin eteen asteli yksi Story Sharing Universumin tarinankertojista, nuori Irakista kotoisin oleva nainen. Hän kertoi omasta matkastaan Suomeen kyyneleet silmissä. Kuinka vene, jolla he olivat ylittäneet merta, oli meinannut upota; kuinka ihmiset olivat huutaneet apua ja kuinka hän menetti hetkeksi yhteyden omaan siskoonsa.  Onneksi hänen tarinallaan olionnellinen loppu. Hänen jälkeen puheenvuoron piti suomalainen nainen. Tarina ei ollut yhtä koskettava, mutta hyvin lämmin. Hän kertoi hauskan muiston lapsenlapsistaan.

Kun ilta läheni loppuaan annettiin myös muille mahdollisuus tulla jakamaan oma tarinansa yleisölle. Pienen epäröinnin jälkeen tarinansa uskaltautui kertomaan Mikkelissä asuva, Syyriasta kotoisin oleva nuori nainen. Hän kertoi myös matkastaan Suomeen ja siitä, kuinka sota riisti häneltä mahdollisuuden opiskella, ja että nyt hänen haaveensa on tulla toimittajaksi. Hänen jälkeensä saimme nauraa vedet silmissä Iranista Suomeen tulleiden naisten hauskoille lapsuusmuistoille. Viimeinen puhuja oli Suomessa jo vuosia asunut nainen, joka naistenpäivän kunniaksi halusi muistuttaa, miten huono tyttöjen ja naisten asema monessa maassa on, ja miten esimerkiksi Afganistanissa tyttöjen lapsuus loppuu aivan liian lyhyeen. 

Vaikka puheenvuorot ja tarinat olivat välillä surullisia, loppui ilta onneksi hyvään mieleen. Kuulimme kauniin turkkilaisen laulun, jonka yksi osallistuneista halusi rohkeasti tulla laulamaan muille. "Oli kiva tutustua" kuului myös monesta pöydästä tilaisuuden loputtua ja monet jäivät vielä keskustelemaan yhdessä virallisen ohjelman loputtua. 

Uskon että kaikille jäi illan päätteeksi olo, että me olemme vain ihmisiä. Haluaisinkin rohkaista kaikkia tutustumaan tuntemattomaan ja keskustelemaan ihmisten kanssa, joita kohtaan saattaa olla ennakkoluuloja. Sillä jokainen meistä voi oppia ymmärtämään toisia ja nähdä, että me emme ole niin erilaisia. 

Tuisku Jähi

Työnhaun haasteet

Helmikuussa Mimosassa on ollut teemana työelämä ja työnhaku. Toki työtä haetaan ympäri vuoden ja siinä myös autetaan pitkin vuotta. Kesätyön haku on kuitenkin ollut käynnissä erityisesti juuri nyt.  Hakemuksia täytetään Kuntarekryyn ja yrityksiin. Täytämme lomakkeita, teemme CV:itä ja hakemuksia yhdessä. Monet kertovat harjoitteluistaan, jotka tuntuvat olevan juuri nyt käynnissä. Paljon sitä pitääkin harjoitella. Minä olen itsekin harjoittelija, peräisin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Minä olen itsekin työnhakija, parin kuukauden päästä valmis yhteisöpedagogi. Tämä tarkoittaa, että olen sekä auttanut Mimosassa työnhakulomakkeiden täyttämisessä että täyttänyt niitä itselleni helmikuun aikana.

Harvoihin asioihin alkaa kyllästyä yhtä nopeasti kuin työnhakuun. Paitsi että työnhakulomakkeiden täyttö on aikaa vievää ja turhauttavaa touhua, neuvot työhakemuksen ja CV:n tekemiseen vaihtelevat säännöllisen epäsäännöllisesti, jotta asiat pysyisivät mielenkiintoisina. Neuvoja on enemmän kuin yksi ihminen jaksaa lukea ja ne saavat yleensä työnhaun kuulostamaan jonkinlaiselta tasapainottelupeliltä, jonka epäonnistuttua edessä on työttömyys.

Työttömyys voi tosin olla edessä silloinkin, kun peliä pelataan kaikkien sääntöjen mukaan. Töitä ei kuulemma ole, sitä tekemällä ei elä, aina on joku, jolla on enemmän työkokemusta ja joka tunnetaan ennestään työpaikalla, työmaailma on epävarma ja minun sukupolveni ei koskaan tule muutenkaan jäämään eläkkeelle. Niinhän sitä sanotaan. Minä en voi olla ainoa, joka on huomannut, miten negatiivisia asenteet työnhakua kohtaan ovat. Jopa tämä kirjoitus on aika negatiivinen, positiivista tapaa kirjoittaa tästä aiheesta kun en ole vielä keksinyt.

Millaisena tämä työnhaun maailma näyttäytyy maahanmuuttajille? Ehkä he eivät ole kuulleet miljoonatta kertaa laulua ”mut kun työnvälityksestä työtä ei saa”, mutta en menisi sanomaan, etteikö pessimismi olisi tarttuvaa laatua. Tai oikeutettua.

Käytännön vaihe työnhaussa muuttuu vaikeammaksi, kun pitää ensin ymmärtää suomea niin paljon, että osaa klikkailla itsensä oikean lomakkeen kohdalle, ja sitten vielä osata kirjoittamalla ilmaista omat mahdollisuutensa työntekijänä. Omaa äidinkieltä ei löydy listasta, se pitää tarkentaa hakemustekstissä. On vaikea keksiä niitä adjektiiveja, jotka oikeasti sopivat ja kuvaavat ja joista työnantaja on kiinnostunut. Minä yritän olla kannustava ja avulias. Mutta en minä muille omia työnhakufraasejani sentään voi syöttää eikä se olisi ihan sopivaakaan. Kuka muuten tietää, mistä työnantaja on kiinnostunut? Tiedänkö minä? Tietävätkö 15-vuotiaat maahanmuuttajat? Joskus tuntuu myös siltä, että jatkuva kirjoitusvirheiden korjailu alentaa itse kunkin mielialaa. Tämä vaihe on jo itsessään turhauttava. Ja se saattaa vielä kaiken päälle tuntuakin turhalta.

Voiko ihmisellä tosiaan olla ”vääränlainen” nimi? Vaikuttaako se, kuinka hyvin osaa kirjoittaa kaksoiskonsonantit ja -vokaalit, ihmisen työllistymiseen? Sitä en tiedä, työnantaja en ainakaan vielä ole, mutta tiedän, että ihmiselle voidaan antaa täytettäväksi lomake, joka on vääränlainen. Ilmeisesti kaikkiin työpaikkoihin on vaatimuksena kyky ja mahdollisuus käyttää tietokonetta sen 40 minuuttia, joka hakemuksen tekemiseen voi mennä, samoin kuin niin hyvä luku- ja kirjoitustaito, että saa sen kokoon. Sinänsä jännä, koska minä olen tehnyt työtä, jossa sillä ei ollut mitään merkitystä, puhuinko suomea välttävästi vai olinko harrastajakirjoittaja, jolla on julkaisematon suomeksi kirjoitettu romaani piilossa jossain. Negatiiviset ajatukset voivat estää ihmistä haluamasta käydä koko hankalaa prosessia läpi. En kuitenkaan saa. Ei ole kokemusta. Ei ole tutkintoa, joka Suomessa kelpaisi. En muista, kuinka monella A:lla ”haastattelu” kirjoitetaan. 

Tuntuuko maahanmuuttajista se välttämätön työnhaku yhtä turhalta kuin minusta joskus? Toivon että ei. Jokin yhdistelmä tätä yleistä negatiivisuutta ja tietoisuutta maailman tilasta on saanut yhden jos toisenkin tuntemaan olonsa tuskastuneeksi. Vain yhdeksi, luultavasti väärällä tavalla täytetyistä työhakemuksista. Työnhakemisen maailman pitäisi muuttua; siitä olen samaa mieltä. Olisi ihan hauskaa, jos se juttu, missä ihmiset kävelevät vain työpaikalle ja pyytävät työtä, olisi vielä olemassa. Mutta vaikkei se olekaan, niin lomakkeiden täyttötapaa voitaisiin muuttaa. Työnhaun muotoja voitaisiin lisätä. Työnhaun käytäntöä voitaisiin opettaa enemmän toisilla asteilla, peruskoulun loppuluokilla ja muissa vastaavissa.

Mimosa Laine, yhteisöpedagogiopiskelija

Harjoittelujaksoni Mimosassa

Saan kunnian olla ensimmäinen, joka kirjoittaa blogin Mimosan uusille nettisivuille. Johtuneeko tämä kunnia siitä, että heitin ajatuksen blogista. Sitä saa, mitä tilaa… Mutta itse ainakin ajattelen, että blogi voisi olla hyvä tapa jakaa mielenkiintoisia asioita ja tuoda esille Mimosan arkea. Toivottavasti siis saamme lukea monia mielenkiintoisia blogipäivityksiä!

Itse jaan teille nyt kokemuksiani harjoittelustani Mimosassa. Aloitin harjoitteluni Mimosassa syyskuun 2018 puolessa välissä ja nautin joka ikisestä harjoittelupäivästäni. Täytyy myöntää, että arvelutti hieman tulla harjoitteluun Mimosaan, koska en ole koskaan aiemmin työskennellyt vastaavanlaisessa paikassa ja vastaavanlaisissa tehtävissä. Ensimmäinen viikko meni totutellessa aivan täysin erilaiseen työskentelytyyliin kuin mihin olen aiemmin tottunut. Mutta yllätyksekseni ”kotiuduin” Mimosaan hyvin ja vieläpä todella äkkiä. Niin hyvin, että nyt kun tätä pois lähdettyäni kirjoitan, niin tuntuu ihan haikealta.

Sekä työntekijät että asiakkaat ottivat minut todella hyvin vastaan Mimosassa ja pääsin tekemään aivan kaikkea mahdollista. Totesin joulukortteja askarrellessani, että en koskaan ole askarrellut niin paljon kuin kuluneena syksynä Mimosassa. Mutta kivaa oli, monet naurut naurettiin ja kuulumiset vaihdettiin askartelujen lomassa.? Ainut kerta, milloin hymy meinasi hyytyä, oli kun Sigita ei päässyt pitämään Neulotaan -ryhmää ja minun piti opettaa villasukkien tekoa. Silloin tuli kyllä Sigitaa ikävä. Mutta siitäkin selvittiin ilman pahempia traumoja.?

On ollut todella ilo nähdä, miten hyvin ihmiset ovat löytäneet Mimosan. On ollut mukava tutustua teihin kaikkiin, jotka Mimosassa olette käyneet. Harjoitteluni aikana sain paljon uusia tuttavia, ja oli todella ilo seurata, miten useammin Mimosassa käyvät etenivät opinnoissaan ja elämässään. Opitaan Suomea! -ryhmän vetäminen oli myös todella antoisaa minulle. Toivottavasti myös opiskelijoille syksy antoi uusia eväitä suomen kielen opiskeluun. On ollut myös kiva käydä kanssanne kuntosalilla, askarrella, pelata ja auttaa asioiden hoitamisessa. Niin ja ennen kaikkea keskustella kanssanne enemmän tai vähemmän tärkeistä asioista.?

Ja Mimosan henkilökunta, Tuisku, Sigita ja Iris, olette aivan mahtavia! On ollut todella ilo tehdä töitä kanssanne.? Eikä yhteistyömme tähän lopu, sillä jatkanhan hallituksessa ja vapaaehtoisena Mimosassa.

Kiitos siis teille kaikille kuluneesta syksystä! Nähdään taas!

Tarja